Keväisestä virkistyspäivästä kohti kesää
4.5.2010
|
Hämeenlinnan tie kylpi kevätauringossa. Auton nokka osoitti kohti pohjoista ja maisemassa oli rutkasti kevästä tunnelmaa. Matkasimme OTA ry:n kevätkokoukseen. Automme kurvasi HämeenlinnanTaidemuseon pihaan ja asetuimme paistattelemaan päivää ja odottelemaan kollegoita. Pikkuhiljaa joukko kasvoi ja ennestään tutut ja tuntemattomat ohjaajat tervehtivät iloisesti toisiaan. Laura Wiio-von Konow oli sopinut opastuskierroksen Taidemuseon näyttelyyn ”Olen sosialisti, anarkisti, individuaali, kollektivisti, individualisti, kommunisti, aristokraatti, demokraatti”.
Tutustuimme ensin hetken museon alakerran modernintaiteen perusnäyttelyyn ja sitten kapusimme toiseen kerrokseen. Edessämme avautui mielenkiintoinen taiteen maailma. Materiaalit vaihtelivat äänimaisemasta pienenpieniin liikuttaviin hahmoihin, jotka oli sijoitettu hauskoihin ja ennaltaarvaamattomiin asiayhteyksiin. Näyttely hämmensi ja samalla antoi paljon oivalluksia maailman menosta. Asiantuntevana oppaana meillä toimi Helena Lahti. Kävimme vielä tutustumassa museon lähellä sijaitsevaan taidelainaamoon.
Taiteesta kylläisinä, monille opiskeluajoilta tuttu Popino-ravintola tarjosi meille mukavat puitteet. Herkullisen aterioinnin jälkeen yhdistyksen kevätkokous sujui hyvässä hengessä.
Kiitos kaikille läsnäolijoille ja erityisesti tapahtuman järjestäjille. Päivä oli antoisa, kevätaurinko lämmitti poskia ja mieliä. Edessä on kesä!
Petra Karttunen |